Fleetin joulunavajaiset

Tänään pistäydyimme Fleetissä katsomassa joulunavausmarkkinoita. Paikalla oli jos jonkinlaisia myyntikojuja, paikallisia yhdistyksiä ja tivolilaitteita. Jouluvalot sytytettiin ja ammuttiin ilotulitusraketteja. Ostimme pussillisen paahdettuja kastanjoita, jotka maistuivat lähinnä makealle perunalle. Maistoimme myös englantilaisia joulupiiraita.

Se on lollipop-täti!

Siellä se on, on se, jos oikein tarkasti katsoo, nimittäin lollipop-täti eli the Lollipop Lady! Täti pysäyttää liikenteen pikkulasten koulujen luona aina aamuisin ja iltapäivisin. Näin pikkuiset vanhempineen pääsevät turvallisesti tien yli. Alle kilometrin säteellä kotoamme touhuaa kolme lollipop-tätiä kolmen eri koulun lähettyvillä. Lollipop-täti on ollut yksi lapsukaistemme suurimmista ilon aiheista täällä ollessamme. Ja kyllähän tuollainen täti tuo turvallisuutta tien ylitykseen. Suojateitä kun täällä ei juurikaan ole. Yksi viirullinen suojatie on meiltä reilun kilometrin päässä. Siitä autoilijoita varoittaa hyvissä ajoin New zebra crossing ahead -kyltti. Itse suojatie on samanlainen kuin Suomesta löytyvät, mutta suojatien merkkien tilalla on keltavaloiset pallonmuotoiset lyhtypylväät.

Täällä jo pakkailemme kotiinlähtöä silmälläpitäen. Lapset eivät millään jaksaisi odottaa lauantaita ja Suomeen pääsyä. Kaiken kaikkiaan aika mennyt nopeasti ja ihan kivaa meillä on ollut. Paljon on nähty kaikenlaista ja kaiketi jotain uuttakin opittu.

Sunnuntaiaamu

Sunnuntaiaamun rutiineihin täällä kuuluu kävelylenkki lehtikauppaan. Paikallisissa kaupoissamme on Newsagent ja siellä käy sunnuntaiaamuisin kova huiske, kun ihmiset käyvät ostamassa päivän sanomalehdet.


Moni ostaa useamman lehden. Itse ole päätynyt Sunday Timesiin, siinä on hyvä paino-hintasuhde: lehti liitteineen painaa jotakuinkin yhden kilon. Edellisellä kertaa täällä ollessamme olin vannoutunut Independentin lukija, mutta nyt Independentin sunnuntainumeron mukana ei enää tule kirjallisuusliitettä (se on perjantain numerossa), joten olen siirtynyt Timesin lukijaksi.

Sunnuntain aamupalalle kuuluu myös lehdenhakureissulle Londiksesta ostetut tuoreet sämpylät. Muutenhan täällä koko leipäkulttuuri on surkeaa. Kaiholla vaan ajattelee suomalaisia leipätiskejä. Täältä kun saa lähinnä paahtoleipää, vehnää tai kokojyvää, ja erilaisia vehnäpolakoita ja -sämpylöitä. Kerran ostin lapsille iloksi vehnäpaahtoleipää, josta oli vielä reunat leikattu pois.

Muutenkin kaupassakäynti on aikaa vievää puuhaa. Nyt tietysti sujuu jo paremmin kuin alussa. Mitään vakikauppaa meillä ei ole. Käymme Sainsburyssa, Tescossa, Morrisonissa ja Asdassa. Osa ruuasta on selvästi halvempaa kuin Suomessa, mutta osa niistä ruuista, joita Suomessa olemme tottuneet ostamaan, ovat selvästi kalliimpia. Kauppaketjujen omat tuotemerkit ovat huomattavasti "merkkituoteitta" edullisempia. Kahvi on hirvittävän hintaista, 250 grammaa saa juuri ja juuri alle kolmella punnalla. Eikä se ole edes hyvää.

Liha on ehkä hiukan edullisempaa kuin Suomessa. Yhtään ainoaa marinoitua lihapakettia en ole täällä nähnyt. Sen sijaan täältä saa hyviä valmiiksi täytettyjä paistirullia ja kanoja. Kokonaisia pakastamattomia kanoja saa joka kaupasta. Vihannespuolella mukavinta ovat valmiiksi suikaloidut tuoreet wokvihannespakkaukset, jotka ovat edullista ja nopeaa ruokaa.

Ostosten tekoa hidastaa vielä se, että täällä joka toisen hyllyn reunassa on erilaisia tarjouskylttejä Ota 3, maksa 2 tai 2 yhden hinnalla, kaksi kahdella punnalla jne. Tavaroita valitessa täytyy siis olla tarkkana.

Lontoon Tornissa

Viimeisenä rutistuksena päätimme sittenkin visiteerata Towerissa. (Kyllä! Nyt on kaikki etukäteissuunnitelmat toteutettu!) Lauantaiksi luvattiin selkeää ilmaa, joten ei kun viimeisen kerran junaan ja veturi kohti Lontoota. Junamatka sujui ilman kitinää, sillä jäljellä oli viimeinen luku Harry Potterista ja salaisuuksien kammiosta, ja loppulause saatiin luettua juuri ennen kuin juna pysähtyi Waterloon asemalle

Ilma oli kyllä selkeä, mutta tuuli kova ja lämmintä vain pari astetta. Rivakasti kävelimme Charing Crossin aseman edessä olevalle bussipysäkille. Samalla arvuuttelimme, mille pienistä sivukaduista Weasleyn isän lentävä auto olikaan parkeerattu junassa lukemamme kirjan alussa. Emme kuitenkaan malttaneet mennä asemalle sisään etsimään laituria 9 ja 3/4.



Towerissa kiersimme muurit ja tornit, pohdimme paikan veristä historiaa, tutustuimme kruununjalokiviin (Afrikan tähti oli jossain teillä tietämättömillä.) ja haarniskoihin. Korpit lentelivät pihalla, joten ainakaan vielä ei Englanti katoa maailmankartalta. Ja tietysti otettiin kuva Beafeaterista.

Ihan mukava päivä ja ehdimme paluumatkalle juuri ja juuri kello 16.39 nopeaan junaan. Loppuilta kuluikin lauantaiseen tapaan X-factoria katsellen.

Fish and chips

Enää reilu viikko jäljellä Englannin elämää. Tänään oli upea, lämmin päivä. Täälläkin on lehdet jo puista pudonneet. Kaikki näyttää nyt paljon avarammalta. Suuret lehtipuut, etenkin tammet, ovat kyllä lehdettöminäkin komea näky. Koska muuta kuvitusta ei tällä kertaa ole luvassa, niin laitan tähän kolme viikkoa sitten napatun kuvan Fleetistä, Basingstoken kanavan rannalta.

Päivä oli mitä tavallisin: aamupäivä kotikoulua, ruoka, ulos leikkipuistoon ja sitten ruokakauppaan. Kaupasta takaisin tullessamme haimme iltaruoaksi Ho'sta (500 metrin päässä sijaitseva kiinalainen noutoravintola) perienglantilaisen aterian Fish and chips. Aika jymäkkä annos. Ostimme koko perheelle kaksi annosta, toinen Chips with cod (= turska) ja toinen Chips with haddock (=kolja). Jussin englantilaisen työkaverin Steven mukaan cod on toimihenkilöruokaa, kun taas haddockia syövät työläiset. Haddock oli paljon voimakkaamman makuista kuin cod, vähän ravun makuista.

Muutenkin täällä ollessa on hyvin huomannut ihan katukuvassa kuinka Englanti edelleen on vahvasti luokkayhteiskunta. Esimerkiksi viime sunnuntaina kävimme taas Blackbushin markkinoilla. Siellä käy paljon työväenluokkaa. Markkinoilla ihmiset olivat selvästi huonommin pukeutuneita kuin täällä Fleetin keskustassa asioivat ihmiset.

Toinen näkyvä luokkaero ovat koululaiset. Koulupukuiset koululaiset ovat suomalaisen silmään eksoottinen näky katukuvassa. Tänä aamuna lenkiltä tullessani oli Wyvernin eteen kerääntynyt ryhmä bussia odottavia koululaisia. Kyseessä oli jonkin yksityiskoulun oppilaat, sillä tytöillä oli harmaa-vihreäraidalliset pikkutakit ja pojilla siniset pikkutakit. Meidän paikallisten yleisten koulujen oppilailla on vain villapaidat, siniset, viininpunaiset tai mustat. Jokainen näkee jo kaukaa onko lapsirukka hyvässä vai huonossa koulussa.

Eastbourne ja kalkkikivikalliot

Päätimme sitten kuitenkin lauantaina lähteä ajelemaan rannikolle, Eastbourneen, kalkkikivikallioita ja Atlantia katsomaan. Matka kesti yli kaksi tuntia suuntaansa, vaikka matkaa oli vain 90 mailia, noin 145 km . Päätimme taas välttää moottoriteita, ja koska meiltä kaakkoon päin ei vie suoraa valtatietäkään, päädyimme ajelemaan osan matkaa kapeita, pieniä kyliä halkovia teitä pitkin.

Toisaalta näin näki paljon enemmän kuin isompia teitä ajaessa. Navigaattorin avulla suunnistaminen on helppoa. Koko perhe on takuulla sisäistänyt sanan kiertoliittymä ja sanonnan käänny vasemmalle/oikealle kiertoliittymästä, toinen erkanemiskaista. (uusi sana sanavarastoon) Näimme vihdoin maitoautonkin. Meillä päin maitoautot eivät kaiketi enää kierrä, koska emme ole yhtään sellaista aiemmin nähneet, mutta nyt sitten näimme. Onhan se jotain perienglantilaista sekin.

Matkalla osui ihan sattumalta silmään myös Long Man. Hieno oli. Eastbournessa suuntasimme Beachy Headiin katsomaan niitä kalkkikivikalliota. Tuuli oli viedä auton oven mennessään, kun astuimme autosta ulos parkkipaikalle. Puutkin olivat kasvaneet tuulensuuntaisesti. Onneksi ei satanut, sillä sateenvarjosta ei ainakaan olisi ollut mitään hyötyä.

Kallioiden reunat olivat jyrkät ja ihan lähelle reunaa ei pahemmin huvittanut mennä. Kolme toisen maailmansodan aikaista hävittäjäkonetta lensi meren yllä juuri kun pääsimme niemen kärkeen. Tuntui kuin olisi astunut BBC:n sotadokumenttiin, koneiden äänetkin kuulostivat tutuilta.

Kumpuilevia niittyjä täplittivät lampaat ja lehmät. Maisemat olivat tietysti luonnossa paljon jylhemmät kuin mitä kuvista voi päätellä.

Minä olin kaivannut englantilaisia niittyjä kiviaitoineen ja vihdoin tässä kylässä näin nekin.

Kotimatkalla ajoimme rantaa pitkin Brightoniin, jossa kävimme ihmettelemässä nopeasti nousevaa vuorovettä ja keräämässä muistoksi simpukankuoria. Kuvissa ilma näyttää kurjalta, mutta itse asiassa aurinko paistoi suurimman osan aikaa ja auton lämpömittari näytti 14,5 astetta. Eli Suomen kesäkelit...

Suosittelen kaikille auton vuokraamista Englannissa ja ajelemista maaseudulla. Tiet ovat kapeita, mutkaisia ja kulkevat idyllisten kylien läpi. Automaattivaihteet ja navigaattori autoon niin pystyy keskittymään ajamiseen vasemman puoleisessa liikenteessä. Täällä nopeusrajoitukset ovat tosin hurjia, yllä olevan kylän läpi kulkevalla kapealla tielläkin oli 40 mailin (noin 70 km/h) nopeusrajoitus, mutta nehän ovatkin korkeimmat sallitut nopeudet, joskin täällä kyllä ajetaan lujaa.

Pihoja ja puutarhoja

Englantilaisethan ovat kovasti tunnettuja puutarhanhoitotaidoistaan. Pihat ovatkin täällä meillä päinkin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta siistejä ja hyvin hoidettuja. Tai ainakin etupihat ovat. Yhtäkään takapihaa en täällä olessamme ole nähnyt. Talot on sijoitettu siten, että takapiha jää aina tieltä katsottuna piiloon. Tontit ovat kapeita, ja näkymä takapihoille on suljettu joko autotallilla tai erilaisilla aidolla. Lopun osan peittävät korkeat lauta- tai pensasaidat

Etupihat sen sijaan ovat monesti aitaamattomia. (paitsi isommissa, hienommissa taloissa) Niillä kivetty tai sorattu autopaikka ja muutaman neliön kokoinen erittäin hyvin hoidettu nurmikkopläntti, jota reunustavat pensaat ja perenat. Etupihalla on usein myös puu tai kaksi.

Aluksi ihmettelin, miten asukkaat pääsevät eroon kaikesta puutarhajätteestä, jota pihan huolellisen hoidon seurauksena on pakko syntyä melkoisia määriä. Eräänä sunnuntaina kävelylenkin varrella huomasin lähes jokaisen talon portinpielessä kummallisia vihreitä muovikasseja, kuin Ikean kassit, mutta väärän värisiä. Näihin kasseihin oli kerätty rikkaruohoja, oksia ym. puutarhajätettä. Kasseissa oli myös nimilaput. Täällä kiertänee siis puutarhajätteenkeräysauto, joka vie täydet kassit mukanaan ja tuo tyhjät tilalle. Ei ollenkaan huonompi systeemi.

Ihmiset antavat täällä taloilleen nimiä, ja nimikyltit ripustetaan portinpieleen. Tästä lähistöltä löytyvät esimerkiksi Two rose cottage, Chimney Cottage, Kingsley House, Cherry Cottage ja meitä vastapäätä oleva talo, joka näkyy parissa aiemmassa pihakuvassa on nimeltään Beatrice Cottage.