Fleetin joulunavajaiset

Tänään pistäydyimme Fleetissä katsomassa joulunavausmarkkinoita. Paikalla oli jos jonkinlaisia myyntikojuja, paikallisia yhdistyksiä ja tivolilaitteita. Jouluvalot sytytettiin ja ammuttiin ilotulitusraketteja. Ostimme pussillisen paahdettuja kastanjoita, jotka maistuivat lähinnä makealle perunalle. Maistoimme myös englantilaisia joulupiiraita.

Se on lollipop-täti!

Siellä se on, on se, jos oikein tarkasti katsoo, nimittäin lollipop-täti eli the Lollipop Lady! Täti pysäyttää liikenteen pikkulasten koulujen luona aina aamuisin ja iltapäivisin. Näin pikkuiset vanhempineen pääsevät turvallisesti tien yli. Alle kilometrin säteellä kotoamme touhuaa kolme lollipop-tätiä kolmen eri koulun lähettyvillä. Lollipop-täti on ollut yksi lapsukaistemme suurimmista ilon aiheista täällä ollessamme. Ja kyllähän tuollainen täti tuo turvallisuutta tien ylitykseen. Suojateitä kun täällä ei juurikaan ole. Yksi viirullinen suojatie on meiltä reilun kilometrin päässä. Siitä autoilijoita varoittaa hyvissä ajoin New zebra crossing ahead -kyltti. Itse suojatie on samanlainen kuin Suomesta löytyvät, mutta suojatien merkkien tilalla on keltavaloiset pallonmuotoiset lyhtypylväät.

Täällä jo pakkailemme kotiinlähtöä silmälläpitäen. Lapset eivät millään jaksaisi odottaa lauantaita ja Suomeen pääsyä. Kaiken kaikkiaan aika mennyt nopeasti ja ihan kivaa meillä on ollut. Paljon on nähty kaikenlaista ja kaiketi jotain uuttakin opittu.

Sunnuntaiaamu

Sunnuntaiaamun rutiineihin täällä kuuluu kävelylenkki lehtikauppaan. Paikallisissa kaupoissamme on Newsagent ja siellä käy sunnuntaiaamuisin kova huiske, kun ihmiset käyvät ostamassa päivän sanomalehdet.


Moni ostaa useamman lehden. Itse ole päätynyt Sunday Timesiin, siinä on hyvä paino-hintasuhde: lehti liitteineen painaa jotakuinkin yhden kilon. Edellisellä kertaa täällä ollessamme olin vannoutunut Independentin lukija, mutta nyt Independentin sunnuntainumeron mukana ei enää tule kirjallisuusliitettä (se on perjantain numerossa), joten olen siirtynyt Timesin lukijaksi.

Sunnuntain aamupalalle kuuluu myös lehdenhakureissulle Londiksesta ostetut tuoreet sämpylät. Muutenhan täällä koko leipäkulttuuri on surkeaa. Kaiholla vaan ajattelee suomalaisia leipätiskejä. Täältä kun saa lähinnä paahtoleipää, vehnää tai kokojyvää, ja erilaisia vehnäpolakoita ja -sämpylöitä. Kerran ostin lapsille iloksi vehnäpaahtoleipää, josta oli vielä reunat leikattu pois.

Muutenkin kaupassakäynti on aikaa vievää puuhaa. Nyt tietysti sujuu jo paremmin kuin alussa. Mitään vakikauppaa meillä ei ole. Käymme Sainsburyssa, Tescossa, Morrisonissa ja Asdassa. Osa ruuasta on selvästi halvempaa kuin Suomessa, mutta osa niistä ruuista, joita Suomessa olemme tottuneet ostamaan, ovat selvästi kalliimpia. Kauppaketjujen omat tuotemerkit ovat huomattavasti "merkkituoteitta" edullisempia. Kahvi on hirvittävän hintaista, 250 grammaa saa juuri ja juuri alle kolmella punnalla. Eikä se ole edes hyvää.

Liha on ehkä hiukan edullisempaa kuin Suomessa. Yhtään ainoaa marinoitua lihapakettia en ole täällä nähnyt. Sen sijaan täältä saa hyviä valmiiksi täytettyjä paistirullia ja kanoja. Kokonaisia pakastamattomia kanoja saa joka kaupasta. Vihannespuolella mukavinta ovat valmiiksi suikaloidut tuoreet wokvihannespakkaukset, jotka ovat edullista ja nopeaa ruokaa.

Ostosten tekoa hidastaa vielä se, että täällä joka toisen hyllyn reunassa on erilaisia tarjouskylttejä Ota 3, maksa 2 tai 2 yhden hinnalla, kaksi kahdella punnalla jne. Tavaroita valitessa täytyy siis olla tarkkana.

Lontoon Tornissa

Viimeisenä rutistuksena päätimme sittenkin visiteerata Towerissa. (Kyllä! Nyt on kaikki etukäteissuunnitelmat toteutettu!) Lauantaiksi luvattiin selkeää ilmaa, joten ei kun viimeisen kerran junaan ja veturi kohti Lontoota. Junamatka sujui ilman kitinää, sillä jäljellä oli viimeinen luku Harry Potterista ja salaisuuksien kammiosta, ja loppulause saatiin luettua juuri ennen kuin juna pysähtyi Waterloon asemalle

Ilma oli kyllä selkeä, mutta tuuli kova ja lämmintä vain pari astetta. Rivakasti kävelimme Charing Crossin aseman edessä olevalle bussipysäkille. Samalla arvuuttelimme, mille pienistä sivukaduista Weasleyn isän lentävä auto olikaan parkeerattu junassa lukemamme kirjan alussa. Emme kuitenkaan malttaneet mennä asemalle sisään etsimään laituria 9 ja 3/4.



Towerissa kiersimme muurit ja tornit, pohdimme paikan veristä historiaa, tutustuimme kruununjalokiviin (Afrikan tähti oli jossain teillä tietämättömillä.) ja haarniskoihin. Korpit lentelivät pihalla, joten ainakaan vielä ei Englanti katoa maailmankartalta. Ja tietysti otettiin kuva Beafeaterista.

Ihan mukava päivä ja ehdimme paluumatkalle juuri ja juuri kello 16.39 nopeaan junaan. Loppuilta kuluikin lauantaiseen tapaan X-factoria katsellen.

Fish and chips

Enää reilu viikko jäljellä Englannin elämää. Tänään oli upea, lämmin päivä. Täälläkin on lehdet jo puista pudonneet. Kaikki näyttää nyt paljon avarammalta. Suuret lehtipuut, etenkin tammet, ovat kyllä lehdettöminäkin komea näky. Koska muuta kuvitusta ei tällä kertaa ole luvassa, niin laitan tähän kolme viikkoa sitten napatun kuvan Fleetistä, Basingstoken kanavan rannalta.

Päivä oli mitä tavallisin: aamupäivä kotikoulua, ruoka, ulos leikkipuistoon ja sitten ruokakauppaan. Kaupasta takaisin tullessamme haimme iltaruoaksi Ho'sta (500 metrin päässä sijaitseva kiinalainen noutoravintola) perienglantilaisen aterian Fish and chips. Aika jymäkkä annos. Ostimme koko perheelle kaksi annosta, toinen Chips with cod (= turska) ja toinen Chips with haddock (=kolja). Jussin englantilaisen työkaverin Steven mukaan cod on toimihenkilöruokaa, kun taas haddockia syövät työläiset. Haddock oli paljon voimakkaamman makuista kuin cod, vähän ravun makuista.

Muutenkin täällä ollessa on hyvin huomannut ihan katukuvassa kuinka Englanti edelleen on vahvasti luokkayhteiskunta. Esimerkiksi viime sunnuntaina kävimme taas Blackbushin markkinoilla. Siellä käy paljon työväenluokkaa. Markkinoilla ihmiset olivat selvästi huonommin pukeutuneita kuin täällä Fleetin keskustassa asioivat ihmiset.

Toinen näkyvä luokkaero ovat koululaiset. Koulupukuiset koululaiset ovat suomalaisen silmään eksoottinen näky katukuvassa. Tänä aamuna lenkiltä tullessani oli Wyvernin eteen kerääntynyt ryhmä bussia odottavia koululaisia. Kyseessä oli jonkin yksityiskoulun oppilaat, sillä tytöillä oli harmaa-vihreäraidalliset pikkutakit ja pojilla siniset pikkutakit. Meidän paikallisten yleisten koulujen oppilailla on vain villapaidat, siniset, viininpunaiset tai mustat. Jokainen näkee jo kaukaa onko lapsirukka hyvässä vai huonossa koulussa.

Eastbourne ja kalkkikivikalliot

Päätimme sitten kuitenkin lauantaina lähteä ajelemaan rannikolle, Eastbourneen, kalkkikivikallioita ja Atlantia katsomaan. Matka kesti yli kaksi tuntia suuntaansa, vaikka matkaa oli vain 90 mailia, noin 145 km . Päätimme taas välttää moottoriteita, ja koska meiltä kaakkoon päin ei vie suoraa valtatietäkään, päädyimme ajelemaan osan matkaa kapeita, pieniä kyliä halkovia teitä pitkin.

Toisaalta näin näki paljon enemmän kuin isompia teitä ajaessa. Navigaattorin avulla suunnistaminen on helppoa. Koko perhe on takuulla sisäistänyt sanan kiertoliittymä ja sanonnan käänny vasemmalle/oikealle kiertoliittymästä, toinen erkanemiskaista. (uusi sana sanavarastoon) Näimme vihdoin maitoautonkin. Meillä päin maitoautot eivät kaiketi enää kierrä, koska emme ole yhtään sellaista aiemmin nähneet, mutta nyt sitten näimme. Onhan se jotain perienglantilaista sekin.

Matkalla osui ihan sattumalta silmään myös Long Man. Hieno oli. Eastbournessa suuntasimme Beachy Headiin katsomaan niitä kalkkikivikalliota. Tuuli oli viedä auton oven mennessään, kun astuimme autosta ulos parkkipaikalle. Puutkin olivat kasvaneet tuulensuuntaisesti. Onneksi ei satanut, sillä sateenvarjosta ei ainakaan olisi ollut mitään hyötyä.

Kallioiden reunat olivat jyrkät ja ihan lähelle reunaa ei pahemmin huvittanut mennä. Kolme toisen maailmansodan aikaista hävittäjäkonetta lensi meren yllä juuri kun pääsimme niemen kärkeen. Tuntui kuin olisi astunut BBC:n sotadokumenttiin, koneiden äänetkin kuulostivat tutuilta.

Kumpuilevia niittyjä täplittivät lampaat ja lehmät. Maisemat olivat tietysti luonnossa paljon jylhemmät kuin mitä kuvista voi päätellä.

Minä olin kaivannut englantilaisia niittyjä kiviaitoineen ja vihdoin tässä kylässä näin nekin.

Kotimatkalla ajoimme rantaa pitkin Brightoniin, jossa kävimme ihmettelemässä nopeasti nousevaa vuorovettä ja keräämässä muistoksi simpukankuoria. Kuvissa ilma näyttää kurjalta, mutta itse asiassa aurinko paistoi suurimman osan aikaa ja auton lämpömittari näytti 14,5 astetta. Eli Suomen kesäkelit...

Suosittelen kaikille auton vuokraamista Englannissa ja ajelemista maaseudulla. Tiet ovat kapeita, mutkaisia ja kulkevat idyllisten kylien läpi. Automaattivaihteet ja navigaattori autoon niin pystyy keskittymään ajamiseen vasemman puoleisessa liikenteessä. Täällä nopeusrajoitukset ovat tosin hurjia, yllä olevan kylän läpi kulkevalla kapealla tielläkin oli 40 mailin (noin 70 km/h) nopeusrajoitus, mutta nehän ovatkin korkeimmat sallitut nopeudet, joskin täällä kyllä ajetaan lujaa.

Pihoja ja puutarhoja

Englantilaisethan ovat kovasti tunnettuja puutarhanhoitotaidoistaan. Pihat ovatkin täällä meillä päinkin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta siistejä ja hyvin hoidettuja. Tai ainakin etupihat ovat. Yhtäkään takapihaa en täällä olessamme ole nähnyt. Talot on sijoitettu siten, että takapiha jää aina tieltä katsottuna piiloon. Tontit ovat kapeita, ja näkymä takapihoille on suljettu joko autotallilla tai erilaisilla aidolla. Lopun osan peittävät korkeat lauta- tai pensasaidat

Etupihat sen sijaan ovat monesti aitaamattomia. (paitsi isommissa, hienommissa taloissa) Niillä kivetty tai sorattu autopaikka ja muutaman neliön kokoinen erittäin hyvin hoidettu nurmikkopläntti, jota reunustavat pensaat ja perenat. Etupihalla on usein myös puu tai kaksi.

Aluksi ihmettelin, miten asukkaat pääsevät eroon kaikesta puutarhajätteestä, jota pihan huolellisen hoidon seurauksena on pakko syntyä melkoisia määriä. Eräänä sunnuntaina kävelylenkin varrella huomasin lähes jokaisen talon portinpielessä kummallisia vihreitä muovikasseja, kuin Ikean kassit, mutta väärän värisiä. Näihin kasseihin oli kerätty rikkaruohoja, oksia ym. puutarhajätettä. Kasseissa oli myös nimilaput. Täällä kiertänee siis puutarhajätteenkeräysauto, joka vie täydet kassit mukanaan ja tuo tyhjät tilalle. Ei ollenkaan huonompi systeemi.

Ihmiset antavat täällä taloilleen nimiä, ja nimikyltit ripustetaan portinpieleen. Tästä lähistöltä löytyvät esimerkiksi Two rose cottage, Chimney Cottage, Kingsley House, Cherry Cottage ja meitä vastapäätä oleva talo, joka näkyy parissa aiemmassa pihakuvassa on nimeltään Beatrice Cottage.

Natural History Museum, naturally

Sunnuntaina oli jälleen vuorossa junamatka Lontooseen. Junalla liikkuminen on täällä Englannissa helppoa, ja kohtuu edullista, kun välttää ruuhka-aikaa, jolloin liput ovat kalliimpia. Junatkin ovat jo uudenaikaisia ja viihtyisiä. Vuonna 1995 matkustettiin vielä vanhoilla, pienoista epäluuloa herättävillä junilla, joissa vaunusta toiseen ei pystynyt siirtymään ja joissa ovet aukesivat kääntökahvasta oven ulkopuolelta.



Lontoossa suuntasimme Natural History Museumiin eli luonnontieteelliseen museoon. Se oli viimeinen kohde pakollisten nähtävyyksiemme listalla. Nyt on sitten kaikki ne paikat nähty, jotka suunnittelimmekin näkevämme. Ainoastaan rannikon kalkkikivikalliot taitavat jäädä näkemättä tällä reissulla. Niin, ja Tower, ellemme nyt vielä jonpana kumpana viimeisistä viikonlopuista suuntaa sinne.

Natural History Museumissa meitä kiinnosti tietenkin eniten dinosaurusosasto, ja nyt olemme nähneet jos jonkin kokoisten dinojen luurankoja (alla pimeästä erottuu triceratopsin luut), jalanjälkiä, hampaita, sarvia ym. Hienoja olivat myös muut fossiilit ja sadat täytetyt eläimet kokonaisesta hevosesta pieniin kolibreihin. Hyönteisosastollakin vietimme pitkän tovin. Lapsia kiinnosti eniten kodin pikkuötökät. Kaiken kaikkiaan kulutimme yli kolme tuntia museossa ja näkemättä jäi silti ainakin puolet tarjonnasta.

Kävelimme Kensingtonin puiston halki puolentoista kilometrin matkan Princess Diana memorial play groundille, Peter Pan -aiheiselle ulkoleikkipaikalle. Harmi vain, että ehdimme olla siellä ehkä viisitoista minuuttia, kun puistotäti alkoi kalisuttaa kelloa sulkemisen merkiksi. Kello ei edes ollut vielä neljää.

Lapset halusivat päästä uudestaan Hamley'sille, ja samalla toteutimme heidän toisenkin toiveensa eli matkan punaisen kaksikerroksisen bussin yläkerrassa. Maanpinnalla matkustaminen saattaa olla hitaampaa kuin maan alla, mutta kyllä maisemat korvaavat hitauden. Oxford Streetin kauppoihin oli jo koristeltu jouluikkunoita ja Sefridgessä oli joulupukki-ikkuna toisensa jälkeen.

Emme koko päivänä syöneet kuin tonnikalapatongin jaettuna neljälle. (Lapsille ei tunnu Lontoossa maittavan mikään.) Kun kuudelta olimme taas Fleetissä, olimme nälkäisiä ja väsyneitä. Jussi sai isänpäivän kunniaksi päättää, mitä ruokaa hakisimme, ja kävimme intialaisessa take away -ravintolassa. Tilasimme kolmea eri kastiketta ja riisiä, mango chutneya, minttukastiketta, ja kaupan päälle saimme vielä puppodomus-leipiä. Ruoka oli taivaallisen hyvää ,ja siitä riitti vielä seuraavallekin päivälle.

Koko eilisen eli maanantain satoi taivaan täydeltä. Veimme lapset Farnboroughon sisäleikkipuistoon purkamaan energiaa. Kun pääsimme kotiin, Juuso valitti päänsärkyä, ja nyt hänellä on kuumetta. Sisäpäivä siis tiedossa, juuri kun kahdeksi päiväksi luvattiin auringon paistetta.

Windsorin linnan katveessa

Lauantaiksi emme olleet suunnitelleet mitään erityisempää ohjelmaa, joten päätimme pistäytyä Windsorissa, jonne on meiltä noin 40 minuutin ajomatka. Alunperin oli tarkoitus käydä Windsorissa samalla reissulla kuin Legolandissakin, mutta silloin kukaan ei jaksanut enää legoilun päälle tutustumista linnoihin. Halusin kuitenkin viedä lapset Windsoriin, koska neljännen luokan englannin kirjan lapset asuvat siellä. Ehkä englannin opiskelun intoa lisäisi edes vähän se, että itse on käynyt samoissa paikoissa, joista kirjan kuvat on otettu.






Tässä kuvassa näkyy linna kaupungin keskustan puolelta kuvattuna. Kävimme Jussin kanssa Windsorissa kesällä -95, ja silloin linnan sisäpihoille pääsi kävelemään ja vierailemaan mm. linnan kappelissa ilman sisäänpääsymaksua. Nyt kaikki portit oli suljettu ja kylteissä ilmoitettiin tylysti, ettei linnan pihoille enää pääse johtuen tiukennetusta terroristilainsäädännöstä. Harmi, nyt linnan pystyi kiertämään vain ulkoseinustaa pitikin. (Samaista terroristilainsäädäntöähän englantilaiset sovelsivat, kun he jäädyttivät islantilaispankkien rahat. Islantilaiset eivät puolestaan erityisemmin innostuneet siitä, että englantilaiset rinnastivat heidät terroristeihin. Islantilaiset eivät tällä hetkellä juuri nauti suosiota täällä englannissa. Useat englantilaiset julkiset yhteisöt, kunnat mukaan lukien kun olivat sijoittaneet huomattavia summia islantilaispankkeihin. Nyt rahojen takaisinsaannista ei ole varmuutta, ja jotkin yhteisöt ovat todellisessa pulassa.)

Windsor sijaitsee Thamesin rannalla, ja kesäaikaan joella seilaa jos jonkin näköistä turistivenettä. Nyt oli hiljaista, vain kymmeniä joutsenia ja muita vesilintuja odotti pullaruokintaa joen rannoilla. Jokihuoltomiehet asensivat vastarannalle ilmeisesti jonkinlaisia tulvaesteitä.

Tässä vielä kuva Windsoriin Etonin puolelta. Muu porukka ei halunnut lähteä tutustumaan tuohon kuuluisaan sisäoppilaitokseen, joten kävelimme vain sillan yli ja takaisin.

Ilma näyttää kuvissa vallan hienolta. Itseasiassa koko aamun oli satanut. Päivä kirkastui juuri kun parkkeerasimme auton keskustaparkkiin. Kolme tuntia myöhemmin kun parkkeerasimme seuraavan kerran Morrison-ruokakaupan parkkiin, satoi taas kaatamalla. Kerrankin oikea ajoitus!

(En tajua tämän bloggerin rivivälitystä. Toisista kohti liikoja rivivälejä ei saa pois ja toisiin kohtiin niitä ei saa lisättyä. Tai siis minä en osaa poistaa tai lisätä niitä. Kirjoitustilassa välit kyllä näkyvät oikein, mutta eivät lopullisessa tekstissä.)

Kuvia ja tunnelmia kotikulmilta

Torstaina ja perjantaina liikuimme kotikulmilla, ja otin muutamia kuvia lähiympäristöstämme.




Tässä lähipubimme, noin 200 metrin päässä sijaitseva Wyvern. Siellä tarjoillaan perjantaisin kalaa ja sunnuntaisin aitoa brittiläistä paahtopaistia.

Seuraavassa kuvassa on Church Crookhamin kirkko. Siellä näyttää sunnuntaiaamuisin käyvän runsaasti seurakuntalaisia jumalanpalveluksessa. Kirkko on noin 200 metrin päässä pubista.

Tässä perjantainen hieno sateenkaari kuvattuna "local shops" eli paikallisten pikkukauppojemme pihalta.

Tämä kuva on lähimmän "kaupungin", noin kolmen kilometrin päässä sijaitsevan Fleetin pääkadulta. Näyttää pieneltä ja hiljaiselta, mutta keskustassa on kymmeniä ravintoloita, kirjasto ja suurehko ostoskeskus, joka on hienosti piilotettu osaksi kadunvarren taloriviä.

Tänään kävimme Windsorissa, mutta sieltä enemmän huomenna. Nautimme äsken kotioloissa kello viiden teen: teetä, sconseja, hilloa ja kermaa "clotted cream". Nyt odotamme X-factorin alkamista. Se on englannin Idols-ohjelma, jota olemme lauantai-iltaisín seuranneet koko perheen voimin. Siinä kun ei tarvitse paljoa englannin taitoa, niin lapsetkin jaksavat katsoa sitä. Etenkin Emma on todellinen X-factor -fani. Osallistujat ovat hyviä laulajia, osa jopa aika huippuja. Tavallaan kiinnostavaa verrata ohjelmaa Suomen Idolsiin. Sehän meiltä jäi nyt näkemättä.

Bonfire night

Yleissivistävää tietoa: tänään 5. marraskuuta on täällä Englannissa Bonfire night. (Siis tänään, eikä ensi viikonloppuna, kuten ensin väärin arvelin.) Kaikkien kunnon englantilaisten kuuluisi tänään sytyttää kokkoja ja ampua ilotulitteita ruutisalaliiton kukistumisen muistoksi. Moisen salaliiton kehittelivät katolilaiset Guy Fawkesin johdolla kuningas Jaakko I:sen (James I) ja englannin parlamentin päänmenoksi vuonna 1605. Tarkoitus oli räjäyttää ruutitynnyreillä parlamenttitalo, kun kuningas tulee valtiopäiviä avaamaan. Salaliittolaiset jäivät kuitenkin kiinni, ja sekä kuningas ja parlamentti pelastuivat.

Salaliiton taustalla oli katolilaisia vastaan säädetyt lait, joiden seurauksena he joutuivat harjoittamaan uskontoaan salassa. Kokoissa on ajatuksena polttaa Guy Fawkes -lookalikenukkeja. Samalla voi paistaa perunoita, makkaroita ja vaahtokarkkeja.

Meillä jää nyt juhlinta vähän vähiin. Ei ole kokkoa eikä raketteja. Eilen sentään syötiin uuniperunoita. Viimelauantainen ilotulitus Fleetin keskustassa olisi ollut juuri tätä juhlintaa, mutta sekin jäi meiltä väliin kaatosateen vuoksi. Onneksi ensi lauantaina ilotulitellaan ja juhlitaan Farnhamissa. Jos vaikka sää suosisi, ja mekin voisimme osallistua tähän perienglantilaiseen riemuun.

Ja sumusta piirtyivät esiin rauniot...

Olemme olleet täällä nyt kuukauden verran. Totuushan on, että kaikkialla se arki on arkea eikä elämä sen kummenpaa ole kotosalla kuin muuallakaan. Iltaisin tulee pimeää jo ennen viittä, joten Jussin työpäivän jälkeen ei enää valoisan aikaan ehdi minnekään. Viikonloput ovat onneksi sitten vähän aktiivisempaa aikaa. Tänään tosin Jussi pääsi aikaisemmin töistä, ja ajelimme tuohon kuuden kilometrin päähän Farnhamiin ulkoilemaan. Säätiedotus lupasi aurinkoa kirkkaalta taivaalta, mutta tuulettomassa säässä ei sumupilvi haihtunut koko päivänä. Aika ankealta siis näytti.

Kävimme katsomassa vuonna 1128 rakennetun Waverley Abbeyn (luostarin) raunioita. Jälleen vaikuttava näky sumuisen pellon reunalla. Reitti perille vaan oli sen verran mutainen, että nyt on pyykkikoneessa kaikkien ulkoiluvaatteet. Seuraavaksi koneeseen menevät kaikkien lenkkarit. Olisi pitänyt ottaa kumisaappaat mukaan Suomesta, mutta kun matkatavaramäärä on lentokoneissa rajatettu niin pieneksi, että pakko oli vähän karsia mukana tuotavaa tavaramäärää.

Meidän oli tarkoitus käydä patikoimassa 1,4 kilometrin mittainen reitti, jonka varrella pitäisi olla nähtävää rautakauden asuinalueista toisen maailmansodan puolustusrakennelmiin, mutta emme löytäneet reitin alkupäätä vaikka ajelimme kukkuloita ylös alas. Päätimme ulkoilumme Farnhamin puistoon, ja palasimme pyykille kotiin.

Viime lauantaina kävimme taas kerran Lontoossa. Säätiedotus lupasi silloin sadekuuroja, mutta koko päivän satoi aamusta iltaan eikä mitään tihkusadetta. Ostimme junalipuiksi Day travel cardit, niin että pystyimme samoilla lipuilla käyttämään metroa. Niinpä ajoimme Waterloon asemalta suoraan British Museumiin, jossa kolusimme aiemmalta reissulta katsomatta jääneet osastot läpi. Samalla tuli käytyä läpi intiaanikulttuureita ja maailman uskontoja. Kotona huomasimme, että islam-osasto jäi vahingossa näkemättä. Kyseisen museon pohjasuunnitelma kun on melkoisen hankala hahmottaa.

Minä halusin seuraavaksi tutustua Covent Gardeniin. Siellä oli niin kauhea tungos. että se tutustuminen jäi läpikulkumatkaksi. Päädyimme syömään Burger Kingiin, jossa lapset vähän nakersivat hampurilaisiaan, joten koko ruokailu oli turha. Ravakassa sateessa kävelimme maailman suurimpaan lelukauppaan Hamley'sillle: viisi kerrosta pelkkiä leluja! Ja ihmisiä, aivan liikaa ihmisiä. Lauantai oli väärä valinta leluostosten tekoon. Kivaa kaupassa oli se, että myyjät esittelivät kaikenlaisia leluja ja puuhapakkauksia. Emma sai hienot koristelakkaukset kynsiinsä ja ufotarran rintaansa.

Sateista sunnuntaita vietime Camberleyn ostoskeskuksessa. Lounaalla menimme Golden Triangeliin Sunday buffetiin: Delhin alueen intialaista ruokaa noutopöydästä. Lopun päivää suurin osa perheestä vietti formuloiden parissa.

Täällä oli viime viikonloppuna jonkinlainen ilotulitusviikonloppu, ilmeisesti hallowenin kunniaksi. Raketteja ammuttiin aina perjantai-illasta sunnuntai-iltaan asti. Ensi viikonloppuna poltetaan kuulema kokkoja (=bonfire). Näimme suurehkon kokkorakennelman luostarin lähellä. En vain tiedä, mitä näillä kokoilla on tarkoitus juhlistaa.

Säätiedotus

Huomenta! Täällä näytti tällaiselta tänä aamuna. Ihan tulee jouluinen olo.



Aika nopeasti sää kylmeni ja eipä täällä kai yleensä vielä ole lunta tähän aikaan vuodesta. Jo edellinen yö oli kylmä ja viime yö vielä kylmempi. Päivällä tietysti lämpenee, eilenkin oli kahdeksan astetta lämmintä, mutta kylmä länsituuli puhalsi navakasti. Silti me olimme puistossa ainoat, joilla oli pipot päässä ja hanskat kädessä. Kaikki pikkulapsetkin olivat paljain päin. Kotipihan karaistuneet kakarat pyöräilivät t-paidoissa ja shortseissa. Jussi sanoikin illalla kauppareissulla, ettei ole ihme, vaikka täällä paleltuu ihmisiä pikkupakkasilla. Vastaan kun oli juuri pyöräillyt poika t-paidassa ja lämmintä ei ollut kuin pari astetta. Auttaisi asiaa, jos ihmiset pukeutuisivat sään mukaan.

Salisbury

Syysloma on nyt sitten ollutta ja mennyttä. Loman päätteeksi oli tarkoitus tehdä yhden yön reissu jonnekin etelärannikolle, mutta sateen takia päätimme siirtää sen myöhemmäksi. Sen sijaan lähdimme ajelulle länttä kohti. Sade ei autoilua pahemmin haitannut. Annoimme navigaattorille päämääräksi Stonehenge ja ohjeeksi välttää moottoriteitä. Niinpä ajelimme pikkuteitä pitkin noin 70 kilometriä. Aika pian länteen päin mennessä maisemaa alkoivat hallita yhä isommat kukkulat. Näköala kukkoloiden laelta alas laaksoihin oli hieno.



Tyydyimme ihailemaan noita kivijättiläisiä vain autonikkunasta. Pääsymaksu alueelle kun on aika tyyris. Lapsiin kivet tekivät vaikutuksen, ja kieltämättä ne olivat jotenkin mykistäviä seistessään keskellä kumpuilevaa tyhjää peltomaisemaa.

Koska Salisburyn keskiaikainen kaupunki oli vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päässä, kävimme siellä samalla reissulla. Sadekin taukosi sopivasti päästyämme kaupungin keskustaa. Kaikilla oli jo nälkäkin, joten tutustuimme ensimmäiseksi paikalliseen PizzaHutiin. Sen jälkeen kävelimme keskustassa ja ihailimme vanhoja, vinoja taloja. Vanhin näkemämme talo oli rakennettu vuonna 1268. Talon alakerrassa toimi edelleen jokin pikkukauppa. Valitettavasti kuva jäi ottamatta.

Mutta tässäkin kuvassa näkyvä nurkkatalo oli keskiajalta. Takana näkyy yksi kaupungin porteista.

Salisburyn katedraali piti tietysti myös nähdä. Se valmistui jo vuonna 1258. Ylläoleva kuva on katedraalin luostarilta päin kuvattu ja etualalla näkyy luostarin sisäpiha. Tämä katedraali oli ehkä hienoin näkemistäni katedraaleista. Voi vain kuvitella miltä tavallisesta ihmisestä on 800 vuotta sitten tuntunut astua sisälle johonkin näin mahtipontiseen tilaan. Holvaukset, pylväät ja lasimaalaukset olivat vaikuttavia. Satuimme paikalle jumalanpalveluksen aikaan ja kirkkokuoro lauloi parhaillaan keskiaikaista kirkkomusiikkia. Tästä syystä emme päässeet tutustumaan katedraalin etuosaa.

Sisällä katedraalissa on maailman vanhin toimiva kello vuodelta 1386. Chapter Housessa, yhdessä katedraalin "siivessä" oli nähtävillä yksi neljästä säilyneestä alkuperäisestä Magna Cartasta. Siellä oli näytteillä.myös keskiaikaisia kirjeitä ja muutama käsin kopioitu kirja.

Tarkoitus oli palata kotiin vielä pienempiä teitä pitkin, mutta kun päädyimme navigaattorin ohjaamina Itchen Stoke -nimisessä kylässä yhden auton ajettavalle maaseututiellä, minulle riitti. Aurinko alkoi kellojen siirron takia jo laskea, eikä tosiaankaan tehnyt mieli ajella 40 kilometrin matkaa pimeässä kärrypolkuja pitkin. Itse kyseinen kylä oli söötti, ruohokattoisia vanhoja taloja ja pikkuinen kirkko. Ajoimme siis loppumatkan A31:tä pitkin. ja pääsimme kotiin vähän pimeän tulon jälkeen noin kello kuusi. Pimeässä yritimme tähyillä Farnhamin kaupunkia, joka on noin seitsemän kilometrin päässä meistä. Kaupunki näytti viehättävältä ja korkean kukkalan päällä näytti olevan jonkinlainen linnakin. Lisäksi kaupungista pitäisi löytyi myös hyvävalikoimainen lankakauppa. Ehkäpä huomenna käymme tutustumassa paikkaan päivänvalossa...

London calling again

Keskiviikkona junamatkailimme jälleen Lontoossa. Taivas oli pilvetön, joten nyt oli aika yrittää uudelleen London Eyehin. Maanantaina, sateisen pilvisenä päivänä, maailmanpyörään olisi päässyt kävelemään suoraan ilman jonottamista. (Lauantainahan jonottamista olisi ollut vähintään 2,5 tuntia.) Vähän jännitimme, mikä tilanne on nyt. Jonoa ei kuitenkaan ollut lainkaan, joten Jussi kävi ostamassa liput, ja me pääsimme ajalulle. Liput olivat hintavat: aikuisilta 15,50 £ ja lapset 7,50 £.


Koska maailmanpyörän kabiinit olivat suljetut ja isot, niissä pystyi liikkumaan, ja siten katselemaan paremmin ympärilleen. Olivathan maisemat kieltämättä upeat, mutta aika arvokas ajelu joka tapauksessa. Varmasti jotain mieleenpainuvampaakin olisi voinut samalla rahalla tehdä.

London Eyen jälkeen Jussi lähti lasten kanssa maanlaisella tiedemuseoon, ja minä lähdin itsekseni shoppailimaan. Alun perin lasten piti mennä vahakabinettiin, mutta koska pääsyliput sinnekin maksavat hirveästi, eivätkä he vielä tunnista nukkejulkkiksia, tuntui ilmainen Science Museum paremmalta vaihtoehdolta. Ilmeisesti heillä oli sinne mukava reissu. Kiinnostavimpia olivat kummankin mielestä olleet lentokoneet, niin uudet kuin vanhatkin.

London calling

Syysloma se on meilläkin, koska sellainen siellä kotikonnuillakin lapsille on suotu. Heti maanantaiaamuna lapset ja minä hyppäsimme junaan ja suuntasimme Lontooseen. Aikaa kun ei ole (ainakaan minun mielestäni) hukattavaksi. Tässä englanninpunaista samassa kuvassa, vain postilaatikko puuttuu. Arkipäivänä junaliput olivat paljon kalliimmat kuin viikonloppuna, mutta toisaalta Lontoon päässä oli paljon väljempää kuin edellisellä käyntikerrallame toissa lauantaina.

Ensimmäinen kohteemme oli National Gallery. Siellä tutustuimme maailmantaiteeseen aina Leonardo da Vincin Luolamadonnosta Monet'n lumpeenkukkiin. Lapset jaksoivat mukavasti kierrellä katselemassa tauluja puolentoista tunnin ajan. Käynillä oli myös opetuspuolensa. Kävimme kotona läpi kirjastosta löytämääni lasten taidekirjaa Taideseikkailu faraoiden haudoista virtuaalimaailmaan. Kirjasta tuttuja tauluja oli sitten kiva bongailla museon seiniltä. Suosittelen kyseistä teosta Lontooseen matkaaville lapsiperheille, joita taide edes hiukan kiinnostaa.

National Gallerylta jatkoimme matkaa (Kävellen tietysti! Kaukoviisaasti olin varannut laukkuun lapsille "bensaa", jotta kävely sujuisi reippaasti.) British Museumille. Matkaoppaan mukaan paikka ei juuri lapsia kiinnosta, mutta olen asiasta eri mieltä. Loistava paikka, jossa osaan näyttelykohteista saa koskeakin. Ja missä muussa paikassa voisi yhdellä kertaa nähdä sellaisen määrän esineitä eri kulttuureista. Harmi vain, että olimme reilun tunnin tutustumisen jälkeen kaikki jo aika väsyneitä ja nälkäisiä, joten päätimme palata Aasian, Afrikan ja Amerikan osastoille toisena päivänä. National Gallery ja British Museum on kumpikin pääsymaksuttomia, eli niissä voi hyvin vierrailla pikaisestikin. Lapset ostivat kummankin museon kaupasta matkamuistoja, joten näin tuimme omalta osaltamme museoiden toimintaa.

Kotimatkalle junaan raahautui kolme uupunutta retkeilijää. Aivan loppumetreillä ennen Waterloon asemaa alkoi ravakka sade, joten uupuneet retkeilijät vielä kastuivat ennen junaan nousuaan. Tämä päivä onkin sitten vietetty leväten (= laiskotellen), sillä huomenna olisi tarkoitus jälleen suunnata Lontooseen. Tällä kertaa toivottavasti pääsemme ajelulle London Eyehinkin.

Viikonlopun vipellykset

Lauantaina pääsin vihdoin pitkälle kävelylenkille. Ilma suosi taas ulkoilua ja päätinkin kävellä Crookham Villagen kautta Fleetin keskustaan ja sieltä Reading Roadia takaisin kotiin. Lähdin kävelylle puolta päivää ennen, ja jo tuolloin innokkaimmat pubiin matkaajat olivat liikkeellä. Fleetin läpi virtaa Basingstoken kanaali, ja sen varrella näkyi englantilaisia jokilaivoja. (kuvia myöhemmin, kun käymme jokivarressa lenkkeilemässä). Jussi vei lapset tällä välin puistoon. Geokätköä etsiessään he sattumalta löysivät aivan läheltämme uuden leikkipuiston, joka oli piilotettu pensaiden taakse niin hyvin, ettei siitä näkynyt mitään tielle päin.


Sunnuntaina ajoimme Blackbushin lentokentälle, jossa pidetään joka viikko suuret markkinat. Kyse ei ole kirpputorista eikä oikein toristakaan. Hieman epäilyttavistä lähteistä osa tavarasta lienee peräisin. Markkina-alueella oli lukuisia ruokakojuja, vaate-, peli-, koru-, laukku- ja kosmetiikkamyyjiä ym. Ostimme halvalla joulukortteja varten askartelumateriaalia. Lapset saivat Star Wars -yöpuvut, ja minäkin ostin yöpuvun. Viitaten aiempaan: yöpukuni oli Marc & Spencerin paketissa, mutta paidankauluksesta oli leikattu merkkilappu pois.

Iltapäivällä kävimme pubilounaalla toisen suomalaisen perheen kanssa. Ensimmäinen yrittämämme pubi oli täynnä, joten päädyimme Elvetham Heathin pubiin. Elvetham Heath on neutraali, uusi, hajuton ja mauton asuinalue Fleetin toisella reunalla. Jonkin sekaannuksen tai kokin sairastumisen vuoksi jouduimme odottamaan ruokaa pienen ikuisuuden. Erittäin pahoillaan oleva pubimanageri antoi lohdutukseksi lapsille ilmaiset jäätelöpallot ja aikuisille viinipullon mukaan.

Pyörähdimme vielä paikallisessa leikkipuistossa ja ihmettelimme jälleen kerran englantilaisten vähäistä pukeutumista. Aurinko oli mennyt pilveen ja tuuli aika lailla. Paikalliset lapset kuitenkin kiipeilivät puistossa nilkkasukissa ja t-paidoissa. Meillä oli villatakit, huivit ja ja ulkotakit visusti päällä ja silti tuntui viileältä. Kun pääsimme kotipihaan, alakerran noin 2,5-vuotias poika harrasti rullalautailua pihalla täysin ilman vaatteita. Muut perheen lapset pyöräilivät shortseissa ja t-paidoissa. Joko ihmiset täällä ovat karaistuneita tai sitten me suomalaiset olemme kylmänarkoja. Meidän perhe on kuitenkin aina varustaunut kuin naparetkelle, jos paikallisiin ihmisiin verrataan.

Ajellessa nappasin autonikkunasta tämän kuvan metsäisiltä teiltä. Ehkä siitä saa edes pienen käsityksen siitä, mitä edellisessä postauksessa yritin selittää puista ja teistä.

Puita, puita, puita

Pakko kirjoittaa pari sanaa puista. Tämän kirjoituksen otsikkoa miettiessäni, harmitti taas, ettei päästäni löydy sitaatti- tai aforismikokoelmia, joista voisi ammentaa jotain ylevää ajatustensa tueksi. Kaikki mitä luen, katoaa saman tien.



Siis päivän aihe on puut. Jos jokin täällä vierailla mailla jaksaa mieltäni päivittäin ilahduttaa niin puut. Kyse ei siis ole mistään kitukasvuisista kuusista vaan noista upeista jaloista lehtipuista, joita täällä kasvaa kotoisten mäntyjemme ja koivujemme sijaan: suuria vaahteroita eri lajeja, jalavia, lehmuksia, kastanjoita ja ennen kaikkea tammia. Vanhat, latvukseltaan parikymmenmetriset muhkuraiset tammet ovat mykistäviä. Ja niitä on kaikkialla. Teiden reunustoilla, talojen pihoissa, puistoissa...

Olemme reissuillamme ajelleet pieniä ja keskisuuria teitä pitkin moottoriteiden sijaan. Teitä reunustaa aina puukaistale, vaikka tie kulkisikin peltojen halki. Kaistaleilla ei suinkaan kasva vesakkoa vaan vanhoja suuria puita, joiden leveät latvukset kasvavat ajokaistojen yli muodostaen lehtikaton tien päälle. Useaan kertaan olemme ajaneet hämyisän puukujan sisään vilkkaallakin tiellä. Valitettavasti kuvaustaitoni eivät riitä ikuistamaan tuota satumaista tunnelmaa, se täytynee kokea itse.

Vehreän tunnelman viimeistelevät kaikkialla kiemurtelevat muratit ja muut köynnökset. Ne kapuavat paksuja puunrunkoja lähes latvaan asti. Maa on murattien peitossa ja vihreät köynnökset roikkuvat alas puiden oksilta. Piikkipaatsamaa ja alppiruusuja kasvaa kaikkialla. Alppiruusut ovat suuria, todella suuria, talon korkuisia pensaita, joita kasvaa teiden varsilla monimetrisinä seinäminä (tielle kurottavat oksat on leikattu ja tietä reunustaa "leikattu alppiruusuaita") ja metsissä puiden alla. Viimeksi olimme täällä alkukesällä alppiruusujen kukinta-aikaan. Myös villinä kasvavat alppiruusut kukkivat runsaasti.

Täälläkin lehdet ovat hiljalleen alkaneet kellastua ja koska puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita, voin vain kuvitella, mikä määrä pudonneita lehtiä on pian kaikkialla. Eilenkin jalkakäytävillä sai kahlata lehdissä Etenkin kastanjat tiputtavat jo lehtiään, eivätkä ne ole alkuunkaan pieniä lehtiä. Samoin jalkakäytävien reunat ovat täynnä piikkipallosia, jotka ovat kastanjoista pudonneet. Kastanjan "pähkinät" pyörivät kävellessä jalkojen alla.

Päivämme turisteina

Olemme taas ajalleet ympäri lähitienoita. Viime viikolla kävimme Basingstokessa ostoskeskuksessa ja ostimme lapsille yhteiseksi potkulaudan. Nyt on helpompaa lähteä kävellen puistoihin ja Fleetiin.


Lauantaina suuntasimme ensimmäisen kerran Lontooseen. Ilma oli kesäinen, lämmintä oli parikymmentä astetta. Meillä oli kuitenkin varmuuden vuoksi oikein takit päällä. Menimme Lontooseen junalla Fleetistä. Matka kesti vain 40 minuuttia keskelle Lontoota, Waterloo Stationille. Matkan hintakin yllätti iloisesti, edestakainen lippu maksoi ainoastaan 6,60 £/hlö.


Tarkoituksena oli ihailla maisemia London Eyesta, mutta yli 2,5 tunnin jonotusaika oli meille liikaa. Täytyy yrittää uudestaan keskellä viikkoa, jos jonot olisivat edes vähän lyhyemmät.




Hieno ilma oli houkutellut ihmiset liikkeelle. Varsinkin Westminsterin alueella oli ruuhkaista. Ikuistimme kuintenkin Big Benin ja tutkailimme ulkoa päin Westminster Abbeya. Sen jälkeen suuntasimme tungosta karkuun St. Jamesin puistoon ja siitä Buckingham Palacelle.

Kävelimme vielä Piccadilly Circuksen ja kuninkaallisten ratsujoukkojen päämajan kautta takaisin Thamesin rantaan. Ajatuksena oli mennä vesibussilla jokea alas Toweriin, mutta totesimme, että kaikki olivat jo liian väsyneitä. Pääsyliput ovat kuitenkin hinnakkaita, eikä pikkuvisiitin takia kannattanut maksaa jokimatkaa ja lippuja. Niinpä palasimme kotiin Burger Kingin kautta.

Sunnuntaina oli tarkoitus käydä vain paikallisessa leikkipuistossa, mutta koska ilma oli edelleen upea, ajoimmekin Winchesteriin. Siellä tutustuimme katedraaliin ja Great Halliin. Kuva on Great Hallissa olevasta kuningas Artturin pyöreästä pöydästä, joka tosin on keskiaikainen jäljennös. Ilmeisesti tilassa oli jotain yliluonnollista, sillä kaikki kuvamme pöydästä tärähtivät. Winchester on mukava pikkukaupunki, jossa on paljon vanhoja taloja. Tosin sielläkin oli paljon muitakin turisteja kuin me.

Aurinkoinen syyspäivä kotikulmilla

Eilisen myrkyisen kaatosadepäivän jälkeen tänään oli mitä kaunein aurinkoinen syyspäivä kuten kuvasta näkyy. Tässä näkymää olohuoneemme ikkunasta. Edessä kulkeva tie on melko vilkas. Autojen äänet alkavat kuulua aamulla puoli seitsemän aikaan ja hiljenevät illalla noin kello 23.10. (Pubithan suljetaan kello 23.)

Oli siis loistava tilaisuus lähteä kävelyretkelle kotikulmille ja napsia kuvia "nähtävyyksistä". Lapset pääsivät potkimaan palloa kentälle ja minä pääsin nauttimaan ulkoilmasta. Luonto on täällä vielä vehreä ja viidakkomainen. Koko eilinen päivä kun kului neljän seinän sisällä. Minä laadin excel-taulukkoa lasten päivittäisistä koulutehtävistä. Aikaa vievää puuhaa, mutta ilman tarkkaa suunnitelmaa koulupäivistä ei tule mitään.

Samalla kävelyretkellä napsin kuvan myös asunnostamme. Tämä on ns. "Service appartment", muita vuokrakämppiä ei näin lyhyeksi aikaa saanutkaan. Asunto on kalustettu kolmio. Selvästikään tätä ei huonemäärästä huolimatta ole tarkoitettu näin suurelle porukalle, sillä astioita ja aterimia on tasan kuusi kappaletta kutakin. Täytynee ostaa paketti halpoja haarukoita ja veitsiä, tai sitten täytyy tiskata jokaisen aterian jälkeen. Mutta kun on pieni tiskikonekin, niin ei millään viitsisi. Service appartmentteihin kuuluu viikkosiivous (Olen siis vapautettu siivouksen ikeestä!) Tämä talo on rakennettu viime vuonna ja on vielä erittäin siisti ja hyväkuntoinen. Kylpyhuoneessakin on laattalattia! Kun edellisen kerran asuimme täällä kesällä 1995, oli asuntomme kylpyhuoneessa kokolattiamatto. Kylvyssä ei siis paljoa loiskuteltu.

Kumpikin lapsi sai tänään kirjeen kaveriltaan. Perinteisten kirjeiden saaminen onkin nykyään harvinaista, mutta kyllä niissä vaan on oma viehätyksensä. Muuten saammekin vain mainoksia ym. roskapostia.

Eilen kävimme Aldershotin Tescossa ruokaostoksilla. Aldershot oli isompi paikka kuin luulimme, joskaan ei mikään viihtyisä kaupunki. Talot olivat aika ränsistyneitä. Matkaa oli vain viitisen kilometriä kapeaa, metsien reunustamaa tietää pitkin. Ajoimme armeijan harjoitusalueiden halki. Niissä metsissä oli Wikipedian mukaan itse James Bond juoksennellut elokuvassa Die another day. Nyt ei näkynyt sen paremmin Bondia kuin sotilaitakaan.