Salisbury

Syysloma on nyt sitten ollutta ja mennyttä. Loman päätteeksi oli tarkoitus tehdä yhden yön reissu jonnekin etelärannikolle, mutta sateen takia päätimme siirtää sen myöhemmäksi. Sen sijaan lähdimme ajelulle länttä kohti. Sade ei autoilua pahemmin haitannut. Annoimme navigaattorille päämääräksi Stonehenge ja ohjeeksi välttää moottoriteitä. Niinpä ajelimme pikkuteitä pitkin noin 70 kilometriä. Aika pian länteen päin mennessä maisemaa alkoivat hallita yhä isommat kukkulat. Näköala kukkoloiden laelta alas laaksoihin oli hieno.



Tyydyimme ihailemaan noita kivijättiläisiä vain autonikkunasta. Pääsymaksu alueelle kun on aika tyyris. Lapsiin kivet tekivät vaikutuksen, ja kieltämättä ne olivat jotenkin mykistäviä seistessään keskellä kumpuilevaa tyhjää peltomaisemaa.

Koska Salisburyn keskiaikainen kaupunki oli vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päässä, kävimme siellä samalla reissulla. Sadekin taukosi sopivasti päästyämme kaupungin keskustaa. Kaikilla oli jo nälkäkin, joten tutustuimme ensimmäiseksi paikalliseen PizzaHutiin. Sen jälkeen kävelimme keskustassa ja ihailimme vanhoja, vinoja taloja. Vanhin näkemämme talo oli rakennettu vuonna 1268. Talon alakerrassa toimi edelleen jokin pikkukauppa. Valitettavasti kuva jäi ottamatta.

Mutta tässäkin kuvassa näkyvä nurkkatalo oli keskiajalta. Takana näkyy yksi kaupungin porteista.

Salisburyn katedraali piti tietysti myös nähdä. Se valmistui jo vuonna 1258. Ylläoleva kuva on katedraalin luostarilta päin kuvattu ja etualalla näkyy luostarin sisäpiha. Tämä katedraali oli ehkä hienoin näkemistäni katedraaleista. Voi vain kuvitella miltä tavallisesta ihmisestä on 800 vuotta sitten tuntunut astua sisälle johonkin näin mahtipontiseen tilaan. Holvaukset, pylväät ja lasimaalaukset olivat vaikuttavia. Satuimme paikalle jumalanpalveluksen aikaan ja kirkkokuoro lauloi parhaillaan keskiaikaista kirkkomusiikkia. Tästä syystä emme päässeet tutustumaan katedraalin etuosaa.

Sisällä katedraalissa on maailman vanhin toimiva kello vuodelta 1386. Chapter Housessa, yhdessä katedraalin "siivessä" oli nähtävillä yksi neljästä säilyneestä alkuperäisestä Magna Cartasta. Siellä oli näytteillä.myös keskiaikaisia kirjeitä ja muutama käsin kopioitu kirja.

Tarkoitus oli palata kotiin vielä pienempiä teitä pitkin, mutta kun päädyimme navigaattorin ohjaamina Itchen Stoke -nimisessä kylässä yhden auton ajettavalle maaseututiellä, minulle riitti. Aurinko alkoi kellojen siirron takia jo laskea, eikä tosiaankaan tehnyt mieli ajella 40 kilometrin matkaa pimeässä kärrypolkuja pitkin. Itse kyseinen kylä oli söötti, ruohokattoisia vanhoja taloja ja pikkuinen kirkko. Ajoimme siis loppumatkan A31:tä pitkin. ja pääsimme kotiin vähän pimeän tulon jälkeen noin kello kuusi. Pimeässä yritimme tähyillä Farnhamin kaupunkia, joka on noin seitsemän kilometrin päässä meistä. Kaupunki näytti viehättävältä ja korkean kukkalan päällä näytti olevan jonkinlainen linnakin. Lisäksi kaupungista pitäisi löytyi myös hyvävalikoimainen lankakauppa. Ehkäpä huomenna käymme tutustumassa paikkaan päivänvalossa...

London calling again

Keskiviikkona junamatkailimme jälleen Lontoossa. Taivas oli pilvetön, joten nyt oli aika yrittää uudelleen London Eyehin. Maanantaina, sateisen pilvisenä päivänä, maailmanpyörään olisi päässyt kävelemään suoraan ilman jonottamista. (Lauantainahan jonottamista olisi ollut vähintään 2,5 tuntia.) Vähän jännitimme, mikä tilanne on nyt. Jonoa ei kuitenkaan ollut lainkaan, joten Jussi kävi ostamassa liput, ja me pääsimme ajalulle. Liput olivat hintavat: aikuisilta 15,50 £ ja lapset 7,50 £.


Koska maailmanpyörän kabiinit olivat suljetut ja isot, niissä pystyi liikkumaan, ja siten katselemaan paremmin ympärilleen. Olivathan maisemat kieltämättä upeat, mutta aika arvokas ajelu joka tapauksessa. Varmasti jotain mieleenpainuvampaakin olisi voinut samalla rahalla tehdä.

London Eyen jälkeen Jussi lähti lasten kanssa maanlaisella tiedemuseoon, ja minä lähdin itsekseni shoppailimaan. Alun perin lasten piti mennä vahakabinettiin, mutta koska pääsyliput sinnekin maksavat hirveästi, eivätkä he vielä tunnista nukkejulkkiksia, tuntui ilmainen Science Museum paremmalta vaihtoehdolta. Ilmeisesti heillä oli sinne mukava reissu. Kiinnostavimpia olivat kummankin mielestä olleet lentokoneet, niin uudet kuin vanhatkin.

London calling

Syysloma se on meilläkin, koska sellainen siellä kotikonnuillakin lapsille on suotu. Heti maanantaiaamuna lapset ja minä hyppäsimme junaan ja suuntasimme Lontooseen. Aikaa kun ei ole (ainakaan minun mielestäni) hukattavaksi. Tässä englanninpunaista samassa kuvassa, vain postilaatikko puuttuu. Arkipäivänä junaliput olivat paljon kalliimmat kuin viikonloppuna, mutta toisaalta Lontoon päässä oli paljon väljempää kuin edellisellä käyntikerrallame toissa lauantaina.

Ensimmäinen kohteemme oli National Gallery. Siellä tutustuimme maailmantaiteeseen aina Leonardo da Vincin Luolamadonnosta Monet'n lumpeenkukkiin. Lapset jaksoivat mukavasti kierrellä katselemassa tauluja puolentoista tunnin ajan. Käynillä oli myös opetuspuolensa. Kävimme kotona läpi kirjastosta löytämääni lasten taidekirjaa Taideseikkailu faraoiden haudoista virtuaalimaailmaan. Kirjasta tuttuja tauluja oli sitten kiva bongailla museon seiniltä. Suosittelen kyseistä teosta Lontooseen matkaaville lapsiperheille, joita taide edes hiukan kiinnostaa.

National Gallerylta jatkoimme matkaa (Kävellen tietysti! Kaukoviisaasti olin varannut laukkuun lapsille "bensaa", jotta kävely sujuisi reippaasti.) British Museumille. Matkaoppaan mukaan paikka ei juuri lapsia kiinnosta, mutta olen asiasta eri mieltä. Loistava paikka, jossa osaan näyttelykohteista saa koskeakin. Ja missä muussa paikassa voisi yhdellä kertaa nähdä sellaisen määrän esineitä eri kulttuureista. Harmi vain, että olimme reilun tunnin tutustumisen jälkeen kaikki jo aika väsyneitä ja nälkäisiä, joten päätimme palata Aasian, Afrikan ja Amerikan osastoille toisena päivänä. National Gallery ja British Museum on kumpikin pääsymaksuttomia, eli niissä voi hyvin vierrailla pikaisestikin. Lapset ostivat kummankin museon kaupasta matkamuistoja, joten näin tuimme omalta osaltamme museoiden toimintaa.

Kotimatkalle junaan raahautui kolme uupunutta retkeilijää. Aivan loppumetreillä ennen Waterloon asemaa alkoi ravakka sade, joten uupuneet retkeilijät vielä kastuivat ennen junaan nousuaan. Tämä päivä onkin sitten vietetty leväten (= laiskotellen), sillä huomenna olisi tarkoitus jälleen suunnata Lontooseen. Tällä kertaa toivottavasti pääsemme ajelulle London Eyehinkin.

Viikonlopun vipellykset

Lauantaina pääsin vihdoin pitkälle kävelylenkille. Ilma suosi taas ulkoilua ja päätinkin kävellä Crookham Villagen kautta Fleetin keskustaan ja sieltä Reading Roadia takaisin kotiin. Lähdin kävelylle puolta päivää ennen, ja jo tuolloin innokkaimmat pubiin matkaajat olivat liikkeellä. Fleetin läpi virtaa Basingstoken kanaali, ja sen varrella näkyi englantilaisia jokilaivoja. (kuvia myöhemmin, kun käymme jokivarressa lenkkeilemässä). Jussi vei lapset tällä välin puistoon. Geokätköä etsiessään he sattumalta löysivät aivan läheltämme uuden leikkipuiston, joka oli piilotettu pensaiden taakse niin hyvin, ettei siitä näkynyt mitään tielle päin.


Sunnuntaina ajoimme Blackbushin lentokentälle, jossa pidetään joka viikko suuret markkinat. Kyse ei ole kirpputorista eikä oikein toristakaan. Hieman epäilyttavistä lähteistä osa tavarasta lienee peräisin. Markkina-alueella oli lukuisia ruokakojuja, vaate-, peli-, koru-, laukku- ja kosmetiikkamyyjiä ym. Ostimme halvalla joulukortteja varten askartelumateriaalia. Lapset saivat Star Wars -yöpuvut, ja minäkin ostin yöpuvun. Viitaten aiempaan: yöpukuni oli Marc & Spencerin paketissa, mutta paidankauluksesta oli leikattu merkkilappu pois.

Iltapäivällä kävimme pubilounaalla toisen suomalaisen perheen kanssa. Ensimmäinen yrittämämme pubi oli täynnä, joten päädyimme Elvetham Heathin pubiin. Elvetham Heath on neutraali, uusi, hajuton ja mauton asuinalue Fleetin toisella reunalla. Jonkin sekaannuksen tai kokin sairastumisen vuoksi jouduimme odottamaan ruokaa pienen ikuisuuden. Erittäin pahoillaan oleva pubimanageri antoi lohdutukseksi lapsille ilmaiset jäätelöpallot ja aikuisille viinipullon mukaan.

Pyörähdimme vielä paikallisessa leikkipuistossa ja ihmettelimme jälleen kerran englantilaisten vähäistä pukeutumista. Aurinko oli mennyt pilveen ja tuuli aika lailla. Paikalliset lapset kuitenkin kiipeilivät puistossa nilkkasukissa ja t-paidoissa. Meillä oli villatakit, huivit ja ja ulkotakit visusti päällä ja silti tuntui viileältä. Kun pääsimme kotipihaan, alakerran noin 2,5-vuotias poika harrasti rullalautailua pihalla täysin ilman vaatteita. Muut perheen lapset pyöräilivät shortseissa ja t-paidoissa. Joko ihmiset täällä ovat karaistuneita tai sitten me suomalaiset olemme kylmänarkoja. Meidän perhe on kuitenkin aina varustaunut kuin naparetkelle, jos paikallisiin ihmisiin verrataan.

Ajellessa nappasin autonikkunasta tämän kuvan metsäisiltä teiltä. Ehkä siitä saa edes pienen käsityksen siitä, mitä edellisessä postauksessa yritin selittää puista ja teistä.

Puita, puita, puita

Pakko kirjoittaa pari sanaa puista. Tämän kirjoituksen otsikkoa miettiessäni, harmitti taas, ettei päästäni löydy sitaatti- tai aforismikokoelmia, joista voisi ammentaa jotain ylevää ajatustensa tueksi. Kaikki mitä luen, katoaa saman tien.



Siis päivän aihe on puut. Jos jokin täällä vierailla mailla jaksaa mieltäni päivittäin ilahduttaa niin puut. Kyse ei siis ole mistään kitukasvuisista kuusista vaan noista upeista jaloista lehtipuista, joita täällä kasvaa kotoisten mäntyjemme ja koivujemme sijaan: suuria vaahteroita eri lajeja, jalavia, lehmuksia, kastanjoita ja ennen kaikkea tammia. Vanhat, latvukseltaan parikymmenmetriset muhkuraiset tammet ovat mykistäviä. Ja niitä on kaikkialla. Teiden reunustoilla, talojen pihoissa, puistoissa...

Olemme reissuillamme ajelleet pieniä ja keskisuuria teitä pitkin moottoriteiden sijaan. Teitä reunustaa aina puukaistale, vaikka tie kulkisikin peltojen halki. Kaistaleilla ei suinkaan kasva vesakkoa vaan vanhoja suuria puita, joiden leveät latvukset kasvavat ajokaistojen yli muodostaen lehtikaton tien päälle. Useaan kertaan olemme ajaneet hämyisän puukujan sisään vilkkaallakin tiellä. Valitettavasti kuvaustaitoni eivät riitä ikuistamaan tuota satumaista tunnelmaa, se täytynee kokea itse.

Vehreän tunnelman viimeistelevät kaikkialla kiemurtelevat muratit ja muut köynnökset. Ne kapuavat paksuja puunrunkoja lähes latvaan asti. Maa on murattien peitossa ja vihreät köynnökset roikkuvat alas puiden oksilta. Piikkipaatsamaa ja alppiruusuja kasvaa kaikkialla. Alppiruusut ovat suuria, todella suuria, talon korkuisia pensaita, joita kasvaa teiden varsilla monimetrisinä seinäminä (tielle kurottavat oksat on leikattu ja tietä reunustaa "leikattu alppiruusuaita") ja metsissä puiden alla. Viimeksi olimme täällä alkukesällä alppiruusujen kukinta-aikaan. Myös villinä kasvavat alppiruusut kukkivat runsaasti.

Täälläkin lehdet ovat hiljalleen alkaneet kellastua ja koska puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita, voin vain kuvitella, mikä määrä pudonneita lehtiä on pian kaikkialla. Eilenkin jalkakäytävillä sai kahlata lehdissä Etenkin kastanjat tiputtavat jo lehtiään, eivätkä ne ole alkuunkaan pieniä lehtiä. Samoin jalkakäytävien reunat ovat täynnä piikkipallosia, jotka ovat kastanjoista pudonneet. Kastanjan "pähkinät" pyörivät kävellessä jalkojen alla.

Päivämme turisteina

Olemme taas ajalleet ympäri lähitienoita. Viime viikolla kävimme Basingstokessa ostoskeskuksessa ja ostimme lapsille yhteiseksi potkulaudan. Nyt on helpompaa lähteä kävellen puistoihin ja Fleetiin.


Lauantaina suuntasimme ensimmäisen kerran Lontooseen. Ilma oli kesäinen, lämmintä oli parikymmentä astetta. Meillä oli kuitenkin varmuuden vuoksi oikein takit päällä. Menimme Lontooseen junalla Fleetistä. Matka kesti vain 40 minuuttia keskelle Lontoota, Waterloo Stationille. Matkan hintakin yllätti iloisesti, edestakainen lippu maksoi ainoastaan 6,60 £/hlö.


Tarkoituksena oli ihailla maisemia London Eyesta, mutta yli 2,5 tunnin jonotusaika oli meille liikaa. Täytyy yrittää uudestaan keskellä viikkoa, jos jonot olisivat edes vähän lyhyemmät.




Hieno ilma oli houkutellut ihmiset liikkeelle. Varsinkin Westminsterin alueella oli ruuhkaista. Ikuistimme kuintenkin Big Benin ja tutkailimme ulkoa päin Westminster Abbeya. Sen jälkeen suuntasimme tungosta karkuun St. Jamesin puistoon ja siitä Buckingham Palacelle.

Kävelimme vielä Piccadilly Circuksen ja kuninkaallisten ratsujoukkojen päämajan kautta takaisin Thamesin rantaan. Ajatuksena oli mennä vesibussilla jokea alas Toweriin, mutta totesimme, että kaikki olivat jo liian väsyneitä. Pääsyliput ovat kuitenkin hinnakkaita, eikä pikkuvisiitin takia kannattanut maksaa jokimatkaa ja lippuja. Niinpä palasimme kotiin Burger Kingin kautta.

Sunnuntaina oli tarkoitus käydä vain paikallisessa leikkipuistossa, mutta koska ilma oli edelleen upea, ajoimmekin Winchesteriin. Siellä tutustuimme katedraaliin ja Great Halliin. Kuva on Great Hallissa olevasta kuningas Artturin pyöreästä pöydästä, joka tosin on keskiaikainen jäljennös. Ilmeisesti tilassa oli jotain yliluonnollista, sillä kaikki kuvamme pöydästä tärähtivät. Winchester on mukava pikkukaupunki, jossa on paljon vanhoja taloja. Tosin sielläkin oli paljon muitakin turisteja kuin me.

Aurinkoinen syyspäivä kotikulmilla

Eilisen myrkyisen kaatosadepäivän jälkeen tänään oli mitä kaunein aurinkoinen syyspäivä kuten kuvasta näkyy. Tässä näkymää olohuoneemme ikkunasta. Edessä kulkeva tie on melko vilkas. Autojen äänet alkavat kuulua aamulla puoli seitsemän aikaan ja hiljenevät illalla noin kello 23.10. (Pubithan suljetaan kello 23.)

Oli siis loistava tilaisuus lähteä kävelyretkelle kotikulmille ja napsia kuvia "nähtävyyksistä". Lapset pääsivät potkimaan palloa kentälle ja minä pääsin nauttimaan ulkoilmasta. Luonto on täällä vielä vehreä ja viidakkomainen. Koko eilinen päivä kun kului neljän seinän sisällä. Minä laadin excel-taulukkoa lasten päivittäisistä koulutehtävistä. Aikaa vievää puuhaa, mutta ilman tarkkaa suunnitelmaa koulupäivistä ei tule mitään.

Samalla kävelyretkellä napsin kuvan myös asunnostamme. Tämä on ns. "Service appartment", muita vuokrakämppiä ei näin lyhyeksi aikaa saanutkaan. Asunto on kalustettu kolmio. Selvästikään tätä ei huonemäärästä huolimatta ole tarkoitettu näin suurelle porukalle, sillä astioita ja aterimia on tasan kuusi kappaletta kutakin. Täytynee ostaa paketti halpoja haarukoita ja veitsiä, tai sitten täytyy tiskata jokaisen aterian jälkeen. Mutta kun on pieni tiskikonekin, niin ei millään viitsisi. Service appartmentteihin kuuluu viikkosiivous (Olen siis vapautettu siivouksen ikeestä!) Tämä talo on rakennettu viime vuonna ja on vielä erittäin siisti ja hyväkuntoinen. Kylpyhuoneessakin on laattalattia! Kun edellisen kerran asuimme täällä kesällä 1995, oli asuntomme kylpyhuoneessa kokolattiamatto. Kylvyssä ei siis paljoa loiskuteltu.

Kumpikin lapsi sai tänään kirjeen kaveriltaan. Perinteisten kirjeiden saaminen onkin nykyään harvinaista, mutta kyllä niissä vaan on oma viehätyksensä. Muuten saammekin vain mainoksia ym. roskapostia.

Eilen kävimme Aldershotin Tescossa ruokaostoksilla. Aldershot oli isompi paikka kuin luulimme, joskaan ei mikään viihtyisä kaupunki. Talot olivat aika ränsistyneitä. Matkaa oli vain viitisen kilometriä kapeaa, metsien reunustamaa tietää pitkin. Ajoimme armeijan harjoitusalueiden halki. Niissä metsissä oli Wikipedian mukaan itse James Bond juoksennellut elokuvassa Die another day. Nyt ei näkynyt sen paremmin Bondia kuin sotilaitakaan.